Antonio Flores paljastaa - Avaa Farmi Suomi -kulissien takaista elämää: "Vaikkei kuvattu, täytyi…"
Antonio Flores on ollut kaksi kertaa mukana Farmi Suomi -realityssä.
24.6.2025 klo 10:00
Antonio Flores on stailisti, hius- ja meikkitaiteilija sekä yrittäjä. Kuva: Suomi24 Viihde
Antonio Flores oli mukana Farmi Suomen neljännellä kaudella v. 2023. Pekka Haaviston puolisonakin tunnettu kampaamoyrittäjä päätti lähteä mukaan myös ohjelman Revanssi-kauteen v. 2024.
Ecuadorista kotoisin olevalla Floresilla on takanaan kokonaista kaksi kautta suomalaisessa maalaismaisemassa. Flores muisteli Farmi-aikaansa Suomi24 Viihteen haastattelussa.
Mitä sulla jäi päällimmäisenä mieleen Farmi-kausistasi?
-Mä tykkäsin, siellä mä oikeasti opin tosi paljon. Jäi ystävyyssuhteita, vaikkei voi kaikkia miellyttää. Ymmärtää hyvin, miten suomalaiset eli 50 vuotta sitten. Se oli rankkaa työntekoa, kun väki väheni. Se on ollut kovaa asua maalla.
-Anoppi kertoi, että monet ihmiset asui yhdessä ja ihmiset auttoivat toisiaan ennen. Arvostan enemmän sitä työtä, mitä ihmiset teki silloin. Nykyisin on vähän laiskaa, varsinkin kaupungissa. Silloin ei ollut mitään, Flores analysoi.
Raija Pelli, Susanna Penttilä, Iida Vainio ja Antonio Flores maalaistalon tuvassa pitkän pöydän ääressä Farmi Suomi -realityssä. Kuva Alpertti Rieskjärvi, Nelonen
Flores avaa elämää ja fasiliteetteja Farmilla:
-Meillä ei ollut sähköä, ei puhelinta, ei mitään. Piti jutella ihmisten kanssa ja tehdä asiat. Tehtiin töitä aamusta iltaan. Vaikkei kuvattu, täytyi esimerkiksi hoitaa eläimet, ei niitä voi jättää, että joku muu hoitaa. Pidettiin huolta hevosista ja lehmistä.
Jos joku julkkis olisi halukas menemään Farmi-realityyn, niin onko mitään viestiä tai neuvoa hänelle?
-Ei tarvitse hätäillä. Moni ajattelee, että koko ajan pitää tehdä juttuja ja esittää jotain muuta hahmoa kameralle. On kiva olla oma itsensä, se on parasta. Jossain vaiheessa se hahmo kaatuu, ja sieltä tulee oikea ihminen esiin, oli se sitten hyvä tai huono, Flores pohtii.
Farmi Suomi uusinnat Nelonen ja Ruutu
Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi
Suomi24 Viihde





