Oletko jo huomannut, että veronpalautukset maksetaan nykyään aikaisemmin

Oletko jo huomannut että veronpalautukset maksetaan nykyään aikaisemmin_suomi24

Veronpalautus on mukava yllätys, jota moni odottaakin vuoden lopusta. Mutta oletko huomannut, että veronpalautukset tapahtuvat nykyään asteittain aina heinäkuun alusta joulukuun alkuun. Parhaimmassa tapauksessa veronpalautuksen saa siis tililleen parhaimpaan loma-aikaan, jolloin sen avulla voi vaikka lainan sijasta rahoittaa kesälomaa

Mistä siis voi selvittää milloin omat palautukset tulevat tilille? Lue eteenpäin ja löydä vastaus artikkelistamme, miten veronpalautukset määräytyvät ja minkä suuruisina.

Miksi saan veronpalautusta ja mistä se muodostuu?

Veroja maksetaan kaikista hankituista tuloista. Alle 15 000 euron tuloja ei kuitenkaan veroteta. Mitä enemmän tuloja on, sitä enemmän veroa myös maksetaan. Tätä kutsutaan progressiiviseksi verojärjestelmäksi.

Tuloiksi lasketaan esimerkiksi palkat, opintotuet tai eläke. Pääomatuloja ovat passiiviset tulot, kuten vuokratulot tai osingot sijoituksista.

Tuloista maksettavat verot määräytyvät henkilökohtaisen veroprosenttisi mukaan. Veroprosentin määrä perustuu siihen, kuinka paljon ansaitset koko vuoden aikana.

Veroprosentti arvioidaan automaattisesti aikaisempien tulojen perusteella, joten verokortti kannattaa tarkistaa ja säätää aina uuden verovuoden alussa. Hyvä on myös huomioida, että veroprosentin lisäksi käytössä on lisäprosentti, jota sovelletaan automaattisesti, kun veroilmoitukseen annettu tuloraja ylittyy.

Verohallinto tarkistaa maksetun veron määrän ja onko se maksettu oikein suhteessa saatuihin tuloihin.

Jos henkilö on maksanut veroa liikaa, palautetaan liikaa maksettu vero veronpalautuksina. Verohallitus voi myös ilmoittaa, että veroa on maksettu liian vähän. Tällöin maksettavaksi tulee jäännösvero. Toisin sanoen verovelvollisen kannattaa asettaa veroprosenttia hieman yläkanttiin, jolloin riskejä ei synny. Liikaa maksetut verot saa koron kanssa takaisin seuraavana vuonna, eikä siten maksettavaksi jää enemmän veroa.

Veronpalautukset 2022 – Maksupäivät

Veronpalautuksille ei siis ole enää yksittäistä maksupäivää, vaan ne maksetaan portaittain. Maksut aloitetaan heinäkuun alusta ja ne jatkuvat aina joulukuun alkuun asti. Henkilöasiakkaille ne maksetaan usein elo-syyskuussa, ja viimeistään joulukuussa.

Maksupäivä riippuu täysin siitä, milloin oma verotus päättyy. Tämän voi tarkistaa OmaVero-palvelusta Veroviraston verkkosivuilta tai henkilökohtaisesta verotuspäätöksestä, joka lähetetään paperisena kotiin.

Maksupäivät ovat seuraavat vuodelle 2022:

Verotuksen päättymiskuukausiMaksupäivä tilille
Toukokuu4.7.2022
Kesäkuu3.8.2022
Heinäkuu5.9.2022
Elokuu3.10.2022
Syyskuu3.11.2022
Lokakuu5.12.2022

Verotuspäätös saadaan viimeistään edellisen vuoden lokakuuhun mennessä paperisena kotiin. Se löytyy myös OmaVero-palvelusta Verohallinnon verkkosivuilta. 

Verotuksen päättymistä ei voi siis nopeuttaa, ja siten veronpalautuksen maksua ei voi aikaistaa. 

Veronpalautukset ovatkin olleet monelle keino rahoittaa esimerkiksi lomakautta tai jouluostoksia. Se on koettu ylimääräisenä rahana, joka käytetään muuhun kuin välttämättömiin arjen tarpeisiin. Veronpalautus onkin ollut tapa selviytyä talousvuoden haasteista.

Veronpalautuksen määrä ja maksutapa

Palautuksen maksupäivä ja määrä voi muuttua. Tämä riippuu siitä onko veroilmoitukseen tehty muutoksia. Samalla veronpalautuksen määrä voi muuttua, esimerkiksi pienentymällä. Miksi? Veronpalautusta on saatettu käyttää esimerkiksi verojen maksuun tai ulosottovelkojen vähentämiseksi. Jos veronmaksun päivämäärä on muuttunut, sitä ei voida muuttaa. 

kuinka paljon saan veronpalautusta_suomi24

Veronpalautukset kerryttävät myös hyvityskorkoa, joka on vuodelle 2022 0,5 prosenttia. Se ei näy verotuspäätöksessä, vaan sen maksetaan palautettavan summan yhteydessä.

Entäs veronpalautuksen määrä, kuinka paljon saan veronpalautusta?

Saamasi veronpalautus riippuu täysin veroprosentista sekä saaduista tuloista. Yksinkertaisesti, jos veroja on maksanut tuloista liikaa, saa veronpalautusta. Helpoin tapa on tarkistaa summa Verohallinnon verkkosivujen kautta OmaVero-palvelusta. 

Huomioithan, että tieto tulee esille vasta verotuksen päätyttyä.

Vuonna 2022 verotuksen päättymispäivät ovat seuraavat: 

  • 1.4
  • 10.5
  • 17.5
  • 24.5

Tällöin Verovirasto on saanut verotuksesi valmiiksi, ja esimerkiksi mahdolliset veroilmoitukseen tehdyt muutokset ovat käsitelty.

Yksinkertaisesti, jos veroja on maksanut tuloista liikaa, saa veronpalautusta. Määrän saa tietää omasta verotuksesta.

Veronpalautus maksetaan ilmoittamallesi tilille. Se ilmoitetaan aina kirjallisesti joko lomakkeella tai sähköisesti OmaVero-palvelun kautta. Tilinumero kannattaa ilmoittaa hyvissä ajoin, jotta palautus maksetaan tilillesi oikein ajallaan maksupäivänä.
Jos tilinumeroa ei ole ilmoitettu määräaikaan mennessä, maksetaan palautus maksuosoituksena, eli Nordean kautta tehtävänä rahalähetyksenä. Tähän liittyy useita yksityiskohtia, jotka voit tarkistaa Verohallinnon sivuilta.